Digita mahdollistaa
EN

Hyvänmielen ravilähetykset – case: Hippos

Kesällä 2018 Hippos ja Digita päättivät tuoda ravit takaisin television ilmaiskanaville. Ravien lähettäminen päättyi edellisen vuoden vaihteessa, ja heinäkuun ravilähetykset tekivät toivotun paluun kaikkien saataville. Raviurheilijoita on suomessa noin seitsemäntuhatta, ja lähes vuoden jokaisena päivänä jossakin päin Suomea on ravilähtöjä. Raveja seuraamassa ja ajamassa on arviolta 100 000 ihmistä viikoittain.

Ravit ovat olleet vuoden 2018 aikana nähtävissä vain maksullisissa palveluissa, ja niiden paluuta ilmaiskanaville oli toivottu paljon. Hippoksen viestintä- ja markkinointijohtaja Merja Tuunanen kertoo, että varsinkin lauantain lähetyksiä on kaivattu useasti takaisin.

”Kun mahdollisuus tarjoutui tuoda ravit takaisin kaikkien katsottavaksi, lähdimme heti innolla mukaan! Lähetysten alkamista markkinoitiin raviväelle, ja se sai jo ennen lähetysten alkamista innokkaan vastaanoton. Digita on tehnyt pitkään yhteistyötä Veikkauksen, entisen Fintoton, kanssa ravilähetysten toteuttamisessa, ja kokemukset yhteistyöstä ovat olleet hyviä”, kertoo Tuunanen.

Jokainen voi päästä Estradille

Estradi-kanava on Digitan ylläpitämä tv-kanava, jonka kautta voi lähettää pop-up-tv-sisältöjä. Kanavalle voi tuottaa kaikenlaisia tv-sisältöjä suorista lähetyksistä ennakkoon valmisteltuun videomateriaaliin. Estradi tavoittaa 97 % suomalaisista television katsojista, ja kanava on katsojalle maksuton. Kanavalle on helppo tuottaa sisältöä, joka voi olla kertaluonteista tai säännöllisempääkin. Estradi näkyy peittoalueen antennitalouksissa, eikä uusimmissa televisioissa tarvitse tehdä kanavahakua erikseen.

”Estradi-kanavaa kannattaa hyödyntää erityisesti kertaluontoisissa projekteissa, koska sen kanavapaikka on jo valmiiksi useimmissa katsojien televisiossa ja lähetyksen katsominen on näin katsojalle vaivattomampaa”, kertoo Digitan videoelämyspalveluiden johtaja Teppo Ahonen.

”TV-lähetyksen luominen olemassa olevalle kanavalle ei ole sen vaikeampaa kuin muunkaan sisällön tuottaminen”, Ahonen lisää. Ravilähetykset oli helppo lähettää myös Estradilla, kun Veikkaus kuvaa raveista striimiä omille asiakkailleen. Lähetysten kustannuksissa avustivat Hevosurheilu-lehti, Ponsse Oyj ja Lähitapiola.

Ennakkovalmisteluja Hippos teki lähinnä yhteistyökumppaneihin liittyen. Ne sisälsivät yhteistyökumppanien hankintaa, hybridi-tv:n ominaisuuksien suunnittelua ja materiaalien tuottamista, ja tietenkin lähetysten ennakkomarkkinointia.

”Lähetyksistä jäi kaikille hyvä mieli: ravikansa oli innoissaan, ja yhteistyö Digitan kanssa sai hymyn huulille.”

Hippoksen Merja Tuunanen kuvailee yhteistyön Digitan kanssa sujuneen hyvin:

”Palaverit sujuivat jouhevasti, ja Digitan porukalla on paljon asiantuntemusta, sekä aito halu tuottaa meille paras lopputulos. Saimme paljon asiantuntevia neuvoja, ja vaikka Digitan tiimillä on paljon tietotaitoa asiasta, en tuntenut kertaakaan olevani pihalla! Heillä on loistava kyky konkretisoida asioita maallikollekin.”

Lähetykset onnistuivat yli odotusten: katsojia saavutettiin kymmeniä tuhansia, ja raviyleisö antoi lähetyksistä paljon positiivista palautetta. Hybridi-tv:n ominaisuuksiin tutustui noin puolet hybridi-tv:n omistaneista katsojista. Ravilähetysten aikana pystyi äänestämään ravikuningasta- ja kuningatarta St. Michelin kilpailussa, ja tilaamaan Hevosurheilu-lehden kokeilujakson.

Hybridi-tv muuttaa tv:n katselun vuorovaikutteisemmaksi ja mahdollisuudet ovat rajattomat

Hybridi-tv on uuden ajan tv-ominaisuus, joka rikastuttaa perinteistä tv-sisältöä. Hybridi-tv mahdollistaa katsojan aktivoinnin erilaisilla tavoilla, jolloin katsoja saa enemmän sisältöä tai pääsee vaikuttamaan ohjelman sisältöön esimerkiksi äänestysten kautta. Hybridi-tv on erinomainen tapa saada katsoja osaksi ohjelmaa järjestelmällä erilaisia äänestyksiä, tai houkutella asiakas esimerkiksi palvelun tilaajaksi. Koska televisio on massamedia, hybridi-tv-palveluihin liittyvät kehotteet saadaan perille kaikille katsojille samanaikaisesti. Tämä puolestaan on merkittävä etu esimerkiksi vuorovaikutteisia mainoskampanjoita tehdessä; kaukosäätimien kautta tapahtuvia aktivointeja voi kertyä tuhansia muutamassa sekunnissa!

Käytännössä hybridi-tv:n sovelluksen mahdollisuudet ovat rajattomat: toteutustapa on web-pohjainen, eli hybridi-tv-sovellus rakennetaan samoja teknologioita käyttäen kuin nettisivutkin. Ominaisuus kytkee TV:n paremmin osaksi muuta digitaalista ympäristöä, ja mahdollistaa käyttäjälle yhtenäisemmän kokemuksen tietyn brändin nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja hybridi-tv-sovelluksessa. Hybridi-tv liittää television osaksi online-ekosysteemiä.

”Paina kaukosäätimen keltaista nappia” – vuorovaikutteiset televisiomainokset tekevät Suomessa tuloaan

Lue lisää

Näin aktivoit tv-katsojat ostoksille

Lue lisää

Televisiolla on taas kysyntää

Lue lisää

Hybridi-tv: Case Idols Suomi

Digita lanseerasi syksyllä 2017 hybridi-tv-katsojille aimo annoksen extraa Idols-sovelluksen myötä.

Lue koko tarina

Klik! Digita, R-kioski ja Sanoma tekivät mainontaa, joka sai kuluttajan liikkeelle

R-kioski ja Sanoma testasivat yhdessä Digitan kanssa tv-mainonnan uutta ratkaisua erinomaisin tuloksin.

Lue koko tarina

Hybridi-tv-ohjelmayhteistyöt

Lue koko tarina